Educa messuilta ajatuksia

Educa messut on taas nähty ja koettu. Nyt pureskellaan jälkifiiliksiä.

Ensinnäkin: yleisvaikutelmaksi jäi se, että pelillisyys ja digitaalisuus jatkavat voittokulkuaan. Yhä useampi peluri on tullut markkinoille tarjoamaan omaa ainutlaatuista ratkaisuaan vaikkapa Amazing race tyyppisellä ”Seppo* mobiilipelillä tai positiiviseen psykologiaan nojautuvalls Mightifier ohjelmalla, joka lupaa edistää sosiaalisten ja emotionaalisten taitojen oppimista.

Toiseksi: koulutusvienti näkyi myös messuilla: opettajia rekryttiin Arabiemiraatteihin ja mm. Qatariin.

Kolmanneksi: tulevaisuuden taidoista saarnattiin ja yhteistuumin todettiin, että monen asian kohdalla (kuten esim. peruskoulusta saatavan päästötodistuksen) kehitys on jäljessä: oppilaan täytyy saada monipuolisempaa ja laaja-alaisia taitoja sisältävää arviointia peruskoulussa hankkimistaan taidoista. Helsingin yliopiston starttaama ”Positiivinen CV” lupaa antaa tähän uudenlaisen, oppilaan vahvuuksia hyödyntävän arviointisysteemin, joka ei typistä osaamista vain akateemisiin aineisiin ja numeroarviointiin. Digitaalista alustaa kehitetään kiivaasti ja loppu kuulemma häämöttää jo näköpiirissä.

Myös itseään futurologiksi kutsuva Perttu Pölönen ravisuttaa luutuneita näkemyksiämme oppimisesta: tulevaisuudessa ammatteja tulee häviämään suuressa määrin (tosin uusia tulee tilalle) ja koulutussektorilla tähän olisi reagoitava jo nyt. Lisää luovuutta ja tiimitaitoja yksittäisten faktojen pänttäämisen tilalle.

Hyvä näin! Itsekin tunnustaudun tulevaisuuteen katsojaksi ja innovaattoriksi: jotain tarttis tehrä myös koulutus alalla, koska maailma muuttuu räjähtävällä nopeudella. Silti, säilyttäkäämme terve kriittisyys ja tasapaino: olisiko vanhasta reppuun mukaan otettavaa myös?


Discover more from Heini Mielonen - laulava sellisti & monitaiteilija

Subscribe to get the latest posts sent to your email.

Jätä kommentti